Olenko minä arvoton?

Olenko minä arvoton? Se on kysymys mitä monet masentuneet kysyvät itseltään pahimpina hetkinään. Itsekkin olen monet kerrat jäänyt miettimään, mikä on tarkoitukseni ja onko elämälläni mitään annettavaa. Olen miettinyt itsemurhaa ja jopa yrittänyt sitä. Itseni satuttamisesta on tullut välillä tapa, jota on ollut vaikea kitkeä pois. Ylä-aste ikäinen Roosa oli niin syvällä pahassaolossa, että itsensä satuttaminenkin tuntui jo normaalilta.

Mikä siis saa ihmisen tuntemaan näin pahoin? Minulla se on ollut kiusaamisen kohteena oleminen, yksinäisyys ja traumaperäiset kokemukset. Sinun syyt henkiselle huonolle olollesi voi olla täysin erillaiset, koska olemme kaikki erillaisia. Se että meissä on omat heikkoutemme tekeekin minun mielestäni meistä niin ainutlaatuisia, asiat jotka tekevät sinuun syvän henkisen haavan voi olla minulle vain pientä pintanaarmuilua ja toisinpäin. Ainutlaatuisuutemme tekeekin juuri sinusta arvokkaan, ilman sinun näkemystäsi kivusta, ei maailma voi tietää kivusta tarpeeksi, juuri sinä joka luet tätä voit muuttaa jonkun elämän antamalla maailmaa avaavan näkemyksen tai erittäin kaivatun olkapään johon nojata. Ilman sinua ja kokemustasi epäoikeudenmukaisuudesta ei mikään voi muuttua.

Pidä kivustasi huolta, anna sen levätä, anna sen saada sinut itkemään, vain näin pystyt oppimaan tarpeeksi siitä. Muista että vielä tulee päivät kun voit olla onnellinen, vaikka sen ajatteleminen tuntuu juuri nyt vaikealta ja jos pystyt kipusi kautta maailmaa opettamaan, niin sekin on jo tekee kivustasi arvokkaan.